perjantai 27. tammikuuta 2012

Ristiäisompelut sekä esikoiselle paita

Tulevia ristiäisiä varten piti saada neidille mekko, aloitin maanantaina tekemisen, ti pääsin jo koristeluasteelle eli kukkien virkkaamiseen ja ke kiinnitin kukat. Ke iltana viimeistelin ristiäislahjaksi tekemäni bodyn valmiiksi. ONNEKSI!! Jos olisin jahkaillut yhdenkin päivän, olisivat jääneet ompelukset kesken, nimittäin sairastuimme koko perhe, muutama päivä vietettiin vaakatasossa, ja tietenkin todetakseni että kaikki aika, jonka mekkoa tehdessäni vietin meni haaskuun, eipä menty juhlimaan koko perhe vaan ainoastaan minä itse puolikuntoisena edustin perhettämme iloisessa juhlassa.

Onneksi helmikuussa on esikoisen synttärit ja neidin mekko pääsee käyttöön sitten niissä:)  Mukavaa olla takaisin elävien kirjoissa, normaalisti melkein kaikkiin päiviin kuuluu ompelu joko suunnittelun tasolla tai itse ommellen, viime aikoina ei ole ollut energiaa kumpaankaan, siksi on ollut hieman hiljaiseloa.

Aluksi lahjaksi tekemäni body, Liandlon petronellasta. kokona 74 cm ja kaavana uusimman ob:n nappilistabody, sen verran muokattuna että nappilista tulikin taakse vinoon:)





 Neidin mekon kankaana ruskea vakosametti ja virkatut kukat on muutamista netin ohjeista yhdistelmänä virkattu kukka. Kaavana mekossa on ob 6/2011 Myyry ilman ylimääräisiä härpäkkeitäja kokona 86 cm ilman saumavaroja. Alla kuva mekosta ilman koristeita, jolloin iski tarve saada hieman suunnitteluapua, ompeluelämää ryhmän avustuksella kukat löysivät paikkansa ja kokonsa:) kiitokset avusta! Mallin päälle en edes yrittänyt laittaa paitapuserobodya joka henkarissa oli, kotipaita sai kelvata:)  Kuvattava vain halusi pyöriä ja juosta kameraa kohti..:)




 Esikoiselle apinapaita ikasyrin salaisesta paketista tulleesta 5 apinaa trikoosta. Kaavana sama more grey,joka aiemmin ja koko 104 cm.


.
Loppuun pakko mainita jälkimmäisestä metsätrikoopaidasta,että näin käyttäjän päällä livenä ja vaikka kuvasa näyttääkin mitat epäsopusuhtaiselta, on sanottava että ovat ne 104 kokoa käyttävät lapset eri mallisia nimittäin meidän esikoiselle paita oli hame,mutta käyttäjälleen näytti sopivan oikein hyvin:) Mukavaa nähdä oma ompelus jonkun muunkin päällä kuin omien lasten:)


Lämpimämpiä ulkoilukelejä odotellessa,huomiseksi luvattu -21 astetta tänne päin:)

perjantai 13. tammikuuta 2012

tiellä tähtiin haalarin kyydissä

Monet on tehny viime aikoina haalareita lapsilleen, aluksi ajattelin että ei meillä tarvita,mutta tuo vihreä tähti velour suorastaan huusi tuolla pinossa päästäkseen ompeluun ja hetken mielijohteesta kysyin esikoiselta että haluaako haalarin, ilmoitti haluavansa:) seuraava kysymys oli että vetoketjulla vai nepeillä. Hän halusi molemmat:) piti ilmoittaa että vain toisen saa,valinta osui sitten neppien kohdalle. Halusin haalareista suht kaposet ja siksi päädyin käyttämään jo aiemmin piirtämääni 92 cm  kaavaan Ottobre-lehden jump-in haalarista. Okei, tunnustan että laskuus iski ja en jaksanu piirtää uutta kaavaa;) hihoihin,lahkeisiin ja olka-haarusväliin lisäsin senttejä,muuten pidin kaavan samana. Hupun piirsin lisäksi erästä hupparia mallin käyttäen. Hupun ompeluun käytin ohjetta Ruttu-Nutun blogista ja omaa jonkinlaista maalaisjärkeä.Sen verran oikaisin,että en ruvennut hupun vuoren kääntöaukkoa käsin ompelemaan vaan ihan suoralla ompelin läheltä reunaa kuin vuorillista pipoä tehdessä.  Hupussa poikkesin omalta mukavuusalueeltani käyttämällä toista tähtikangasta vuorina. Vanha minä olisi tehnyt hupun vuorin valkoisesta trikoosta,onneksi uskalsin,lopputulokseen olen tosi tyytyväinen,jännitin eniten hupun kiinnittämisessä sitä,että miten saan neppilistan ja hupun reunan siistiksi, yllättävän hyvä lopputulos ensikertalaiselta:) Hupustakin tuli oikean kokoinen:) Huomasin kankaassa ommellessani joitakin viiruja, mutta päätin että ne eivät menoa haittaa,koska niitä on vain muutama,ostin kankaan joulukuussa jnyltä Ruotsista:)Esim. alimmassa kuvassa on yksi sellainen haarasauman vasemmalla puolella...



tiistai 10. tammikuuta 2012

Kettu-takki neidille

Heräsin todellisuuteen loppuviikosta ja tajusin että vaikka talvi on vasta tullut niin kevät saattaa olla ovella nopeammin kuin arvaankaan. Päätin tehdä muistin virkistykseksi yhden takin kevättä ja pikkupakkasia varten.Kangs siis Ikean valikoimista Annamoa-nimistä. Kaavana Ob:n 6/2011 Tinttiina ilman karvareunusta,vuorena valkoinen fleece,ompelujärjestys oli kyllä ihan omasta päästä ja sen kyllä näkee lopputuloksessa, seuraavaan teen muutaman asian eri tavalla niin voin olla lopputulokseen tyytyväinen. En malttanut olla tekemättä takkia vaikka vetoketju onkin aavistuksen liian lyhyt, pitempää ei ollut enkä enää illalla kangaskauppaan päässyt. Onneksi tässä takissa on kyse pikkuasioista:)Takki on kokoa 92 cm, eli ei taida vielä meidän neidille keväällä sopia,kuten kuvasta näkyy:)(lisähuomiona yllättäen meillä kodinhoitohuoneen ovi auki, siellähän se kodin siistein paikka on...) Laitamme siis takin odottelemaan ensi vuoden kevättä tai jotakuta toista käyttäjää:) vink vink;) (lisätietoja saa halutessaan)Tässä takissa siis tein ketun eteen ja puput taakse, ompelun aikan olin sitä mieltä että tein virhetikin,mutta kun näin takin valmiina, käy se kettu tuohonkin. Toiseen hihaan olen erityisen tyytyväinen, kuvio sattui siihen mainiosti:) Siitä vielä kuva erikseen.




keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Ensimmäinen vaate omalla ompelumerkillä:)

 "Rati riti ralla,tuli talvi halla..."
Lunta taivaan täydeltä koko illan, ihanaa<3 lumihommia 23 kg alkukuormalla kolassa...eipä siihen paljoa lunta mahtunutkaan enää...

Tilasin ebaystä ompelumerkkejä tekemiini vaatteita varten. Edullisia olivat ja yhden liian nopean sormen takia, omistan hyvin runsaasti, vähään aikaan ei tule tarvetta uusille. Esikoisen paita sai kunnian olla ensimmäinen vaate,johon uudet merkit pääsevät:) tästä lähtien näitä on jokaisessa tekemässäni käsityössä, johon se on mahdollista ommella. Paita siis raglanhihainen 104 cm paita jny-designin metsä trikoosta, johon ajan kanssa valitsin sopivan väristä kanttausta. Ompeluasiantuntijana toimi esikoiseni,kun valitsin tummanruskean ja musta välillä. Hän ilmoitti että äiti mustalla tietenkin! Niin sitten tehtiin:)


Alla vielä lähikuva uudesta merkistä. Totuuden nimissä tunnustettakoon,että ensimmäine merkki meni harjoituskappaleeksi...tässä siis merkki nro 2. Merkissä siis teksti E-loisann. :)