tiistai 26. helmikuuta 2013

Kiireistä, hyvin kiireistä, jopa niin ettei ole ehtinyt edes taistelemaan kankaatonta kuukautta vastaan. Helppoa on siis ollut tähän asti, ompelut on jäänyt hyvin vähäiseksi.  Ehdin sentään sairastelun keskellä ompelemaan esikoisen valitsemasta muru-neuloksesta hänelle omiin 5-vuotissyntymäpäiväjuhliin OB 6/2010 ohjeella pujoliivin.


Ohje oli hyvinkin mielenkiintoinen, nappeja hommasin varta vasten,mutta nepparit laitoin :D
Tästä tuli kyllä kiva, kun ottaa huomioon että ohjeessa oli kohtia josta en oikein saanut kiinni, mutta loistavasti sovelsin. Esikoinen tykkäsi ja se oli tässä tärkeintä :D Tämä liivi oli myös kerhokuvassa, jännityksellä odotan kuvia...


Tätä kaavaa voisi kokeilla toisekkin,  tein 92 leveydellä ja 110 pituudella, jälkikäteen olisin voinut suurentaa kaula-aukon isommaksi mutta leveys oli hyvä.

 Kohti uusia ompeluksia, virkattukin on, taidan kuvata sen seuraavaksi :) Kudottu myös, mutta vielä on viimeistelyt kesken...viisaita mäyräkoiria kerrakseen... ;D

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pipo,mutta kenelle? Kankaaton kutsuu!

Pipohan se, niimpä :D päätin kokeilla laiskuuttani ilman koetilkkua, tätä ohjetta, joka näytti kivalta itselleni villasukkien kaveriksi.

Ihka ensimmäinen englanninkielinen ohje,

 jännitti aika kovin,mutta päätin rohkaistua.
.
 Värkkäsin ja värkkäsin,

lopputuloksen näette alla...milloin opin tekemään sen koetilkun.

Tulipa nätti pipo meidän NEIDILLE :D:D





Kuvissa vielä päättelemättä, siksi edessä näkyy pykälä, kiva ohje vaikka kaikkea en ymmärtänyt, kuvasta sain osan selville,mutta osa jäi hämärän peittoon. Seuraavalla kerralla sanakirjan kanssa.


 Huomasin neidin vaatteita peratessa että henkarissa roikkuu monta pieneksi jäänyttä paitaa, asiaan piti saada pikinmiten korjaus. Kangaslaatikosta valikoitui nopeasti pari kangasta, joista toisen nähtyään neiti sanoi: "äiti,mitä ihanaa prinsessakangasta, minä haluan tästä mekon!"  Tein taas Hoops- kaavalla vaihteeksi lyhythihaisen ja kaveriksi Saimi- housun,molemmat 92 cm. Kankaat on trikoo Liandlolta ja keltainen velour on Lieblingiltä,muistaakseni.



Toisen kankaa valitsi äiti, joka meille kotiuduttuaan ei ollut aluksi mieleen kovin hailakan värimaailman takia, olen itse tykästynyt kirkkaisiiin väreihin ja tämä oli kovin toisenlainen. Meinasin jo tämän myydä,mutta sitten näin tämän ja muutin mieleni. Meinasin aluksi tehdä vihreät kantit ja vihreät housut,mutta nyt valmiin asun nähtyäni, olen onnellinen kun valitsin oranssin. Tästä tuli tosi kiva :D Kaavana sama Hoops,mutta pitkillä hihoilla sekä Saimi-housut 92 cm. Tämä siis Lillestoffin vuodenajat-trikoota, velour Lieblingiltä.



Tammikuusa tuli ostettua jonkin verran kankaita, totta puhuen niin paljon että tajusin olevani matkalla todelliseksi hamsteriksi. Päätin tehdä topin hetkeksi, viime vuonna Ompeluelämää- fb-ryhmäsä järjestettiin kankaaton kuukausi, naureskelin silloin asialle ja ajattelin että tuohon en kyllä pystyisi. Katselin toisten kangaspinoja ja omat pinoni hoitovapaan aikana pieneni samaa tahtia kun ehdin ostamaan, oli aikaa ommella jotain pientä joka päivä :D Siitä on jo paljon aikaa ja oma innostukseni tähän harrastukseen on vain kasvanut ja oman alueeni ompeluryhmässä jo väläyttelin ajatusta kankaattomalle helmikuulla ja kuin tilauksesta Saumanvara-ompeluryhmässä aloitettiin kankaaton helmikuu. Sinne päätin osallistua ja muiden innoittamana kuvasin omat pinoni trikoiden ja velourien osalta. Puuvillat ja muut on sitten osa erikseen. Vertailun vuoksi katselin ensin näitä pinoja ja mietin että onpa pinot ja mitä ihanuuksia, ottaisin ne milloin vain laatikoihini :D. Pinosin omat trikooni/interlockini ja velourini/joustikseni/pari neulosta ja tässä on mun pinot:





Hyvin kesyä siis vielä :D otan sitten uudet kuvat kuun lopussa ja verrataan että onko pinojen koko muuttunut johonkin. Tunnustan että tammikuussa tilatuista parista paikasta on vielä  tulossa pientä, joka on hyvin laaja käsite ja helposti saattaa muuttua ihan vähän isommaksi. Yritän olla ahkera ja pienentää pinoja ompelemalla.