sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Siksakraitainen kesämekko

Näillä helteillä on tarvetta kesämekolle ja mulla oli taas visio. Kaavan metsästys ei tuottanut tulosta ja sitten piti alkaa virittämään. Lähtökohta oli ob 5/2011 yöpaidan yläosa sekä onion 2035 kaavan alaosa. Niitä mallina käyttäen ja itse runsaasti soveltaen sain valmiiksi kesämekon Käpysen Meri Saharaitaa sekä Sampsukan yksiväristä turkoosia trikoota käyttäen. Yläosa ei heti kerralla onnistunut, jouduin sen liian suurena purkamaan kun täytettä ei ollut tarpeeksi, olis ollut hankalampaa hankkia sitä lisätäytettä ;D Piirsin kaavat uudestaan ja johan istuu, pieni kauneusvirhe mekosta löytyy, ehkä seuraavaan saan sen korjattua :D Kangas on ihanan pehmeää ja yläosa sopivan napakka että pysyy päällä nätisti. Tälle kertaa ompelin kaksoinneulalla olkaimen niin säilyttävät paremmin joustonsa. Kumpparia niissä ei välissä ole.





Tää päällä voi mennä jo melkein hääpäivää juhlistamaan,joka meillä on ensi viikolla. Sopivasti lapsetkin ovat mökillä mummin ja ukin kanssa, että mihinköhän sitä tämä pari suuntaakaan. Pieni hidaste on tosin molempien työpäivät, mutta eiköhän me nautita ainakin pari ensimmäistä tuntia kahdestaan, sitten tuleekin jo ikävä lapsia <3

Mitä lähetin meidän salaiselle ystävälleni??

Meille meidän salainen ystävä lähetti ihanan mekoja ja paidan. Itse lähetin salaiselle ystävällemme ala olevan mekon. Saaja vihjaisi että kesävaatteista heillä on pulaa ja siksi päätin tehdä lyhythihaisen mekon, ajattelin sen menevän vielä syksyllä pitkähihaisen kanssa,jos muuten mahtuu. Yritin vähän saada vihiä saajan äidin vaatemausta vierailemalle hänen blogissaan, jossa oli vielä aika vähän ompeluksia. Fbssä yritin myös katsella, mutta totesin ystäväni kirjoittavan aika vähän. Sitten alkoi jännitys, miten osaan valita sellaisen kankaan että mekkoa tulisi käytettyä. Kaavaksi otin itselle tutun Hoopsin, piirsin koon 98 ja lisäsin helmaan pituutta.

Värin valitsin sillä perusteella, mitä värejä saajan blogissa oli ollut, ruskea vaikutti yhdeltä mieliväriltä. Ajattelin myös, että saaja olisi varmaan käyttänyt ns. normi tyttövärejä enemmän jos niistä pitäisi. Halusin yrittää tehdä applikaatiota ja siihen soveltuvia kankaita valkkasin. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä yksivärinen ruskea etu- ja takaosa
ja tähtitrikoosta hihat,kun en ollut varma tykkääkö saaja niistä. Kävipä niin kivasti että lintuapplikaation valmistuttua havaitsin että olin tehnyt se väärälle puolelle kangasta!! voihan :D Päätin jo heti että uusi on tehtävä,kun en ilkeä lähettää toiselle sellaista mekkoa,jossa etukappale on väärin päin.

Onneksi niin,koska lopputulos oli musta ainakin kiva, halusin linnulle sydänvelourista siivet ja se määritti kanttausten värit. Visiona oli tehdä vielä pinkit leggarit,mutta mun pinkki trikoo oli sävyltään liian tumma ja ruskea trikoo ei olisi riittänyt ja muutenkin olisi tehnyt liian tumman kokonaisuuden.

Tässä tämä nyt sitten on:



Mallina meidän neiti, jolla käyttää 92 cm kokoa. Itse olen tyytyväinen, vaikka niitä leggareita en sitten tehnyt. Jännitystä kyllä aiheutti ja suorituspaineita. :D

Lapset oli perjantaina viimeistä päivää perhepäivähoidossa kun hoitotäti jää eläkkeelle. Syksylla koittaa uudet haasteet kun päiväkodin ovet kutsuvat :)

Halusin muistaa hoitotätiä jollakin tavalla, esikoiselta kyselin että mistä hän mahtaisi tykätä. Päädyin tekemään kännykkäpussin,kun esikoinen kertoi että hoitotädillä on simpukkamallinen kännykkä ja ei pussia sekä että hän tykkää kukkasista. Lisäksi tein pari tiskirättiä,niistä en kuvaa napannut,mutta toinen on ruskeasta hurmurista ja toinen paisteesta tehty, eli samoja mitä itselläni on käytössä ja lyhyen kokemukseni perusteella voin sanoa että tosi hyviä ovat :D




Saaja vaikutti iloiselta lahjastaan, mikä teki meidät tekijät iloisiksi <3
Annoimme valokuvan lapsista kehyksissä, kännykkäpussin, tiskirätit, molemmilta itsetehdyt piirrokset/kortit sekä kukkakimpun.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Project SaVaway varjona sekä SaVan salainen ystävä

Fbn ompeluryhmässä oli taas viime perjantaina ompeluhaaste.Tarkoituksena siis ommella kahdessa tunnissa pe aamuna klo 8 avatusta yllätyspaketista jotain. Tällä kertaa oli yllätyspaketin lähettäjänä Selia, paketista löytyi iloisen väristä raitatrikoota, laivaristeilyllä avasin paketin ja varjona puuhaan heti lauantai-iltana ryhdyin. Palan koko oli noin 80 cm x 100 cm ja lisäksi kaivoin laatikosta keltaista tähtitrikoota Ikasyriltä sekä punaista sydäntrikoota. Kankaita oli  rajallinen määrä, heti kärkeen vietin tunnin sovitellen ja leikaten kappaleita.

Ompelin tässä useampana iltana vähän kerrallaan ja laskin että 4 tuntia taisi vierähtää kaikkine merkkien ompeluineen. Iloisen väristä trikoota, ei olisi tullut ehkä muuten ostettua, mutta tykkään näistä kaikista, kankaan riittävyys aiheutti joitakin ongelmia, haluamiani kappaleita en saanut leikattua,mutta hyvä tuli näinkin, neidin leggarit piti leikata väärinpäin että sain kankaan riittämään. Ei haittaa käyttöä.

Kaavoina näissä: cinnamon leggarit, more grey lyhyillä hihoilla, papana helmaresorilla sekä oma paita on itse piirretty, malli on kiva, seuraavan saatan tehdä myös helmaresorilla,mutta pidennän helmaa sekä löysennän resoria pikkasen :)

Koot 110 cm, 92 cm ja XS









Tosta neidin paidasta tuli sen verran kiva, että taidampa tehdä toisenkin jossain vaiheessa..

Lisäksi osallistuin SaVan salainen ystävä vaihtoon, jossa oli ideana ommella jollekkin toiselle "salaisena ystävänä" saajan toiveiden mukainen vaate. Itse ompelin eräälle ystävälle jotain, jonka saan vasta ensi viikolla paljastaa. Meille tuli neidille oktonauttien Peso applikoituna mekkoon. Aivan hurmaava, ihan sanattomaksi veti, hipelöin ainakin viisi kertaa töissäkin pakettia kun niin ihanat meille tuli :D :D Vielä lisäksi meidän esikoinen sai myös paidan yllätysbonuksena. Molemmat lapset tykkäsi tosi kovasti vaatteistaan, vielä kun äiti oppisi tekemään yhtä taitavia juttuja. Tuo värisommittelu ei ole oikein vahvinta alaani,kuten ompeluksista huomaa, en olisi osannut alla olevaa teepparia noissa sävyissä tehdä.

Ihana juttu tämä salainen ystävä, vaikka aikamoisia jännityksen hetkiä tekijänä aiheutti, että tykkääkö saaja, onko oikean kokoinen, olenko tarpeeksi taitava jne. itse olen ainakin saajana todella iloinen, toivottavasti mun salainen ystävä piti paketista :)



Aluksi ajattelin että en olisi itse ostanut pilkku kangasta, mutta kun katselin mekkoa ja mulle valkeni että miten sävy sävyyn on kaikki mietitty, niin tuohan on just täydellinen kangas tuohon mekkoon, pitsi, kantit sekä Peson värit, voi kun mulla olis tuollaista silmää. <3

 Ja vielä tuo esikoisen paita, molempien hihojen värit suoraan etukappaleen väreistä, keltainen sekä tumman ruskea, takakappaleena taas tuota vaaleampaa ruskeaa, helman ommel kaksiväristä sekä tuo resori,voi hitsi että on ihana <3. Ehkä mä joskus osaan edes jotain sinne päin :D

Innostuin myös kotikolon oivallusten Emmin esimerkistä tekemään parit tiskirätit joustistilkuista, ihanat värit <3 Näitä lisää :D  Palat on noin 20*25 cm, riippuen tilkun koosta. Pesen nämä ensin pari kertaa, että saan käyttöön.







lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kesäfiiliksellaä ommeltuja :D

Sain ystävältäni piirtää ONION 2035 mekon kaavan ja keksin päivää ennen meidän perheen muumiristeilyä että äiskällä pitää olla uusi mekko. Leikkasin kaavan mukaan koon XS, kankaaksi valitsin SaValaisten avustuksella riemukukka joustiksen. Vaikka käytin paksua kangasta niin reiluhan tuosta tuli mun makuun ja etuyläosa tulee liian alas, mutta kelpasi käyttöön. Leikkasin jo näpsäkkänä syksyversion 3/4 hihoilla ja taidan sitä vähän muokata. Kiva mekko kuitenkin ja käyttöön pääsi :D hätäisenä en myöskään ajatellut että kankaan kukat ei olekkaan puhtaan valkoisia ja olin jo aloittanut kanttausten ompelun valkoisella resorilla. Pystyn elämään :D



Lasten serkkupojalle ompelin kesäisen lakin kääntöversiona. Koko sama kuin meidän neidillä ja kuulemma sopii :) Päällikangas Robert Kaufmannin puuvillaa täältä , sisäpuoli ompelunihanuudesta


.
Esikoiselle Legoland-reissua varten tein pussukan johon mahtuu passi sekä lompakko, kaavana oma sovellus, kankaat samat kuin kesälakissa. Edessä vielä lisäksi tasku.




Kokeilin tehdä itselleni kesämekkoa, kaavan piirsin itse ja eihän se mennyt niin kuin strömsössä...taaskaan ;D
ainut keino pelastaa mekko oli se että otin olkaimet irti kokonaan tein tuubiversion. Saapi nähdä että missä ilkeän pitää, ehkä rannalla bikinien kanssa kun ne saa näkyä reilusti alta :D  Onnistuin tekemään yläosasta istuvan ilman resorin käyttöä, pääsee se osa kaavasta jatkojalostukseen.


Kevään laneilla kesken jäänyt teeppari valmistui vihdoin oransseilla kanteilla ja sai kaveriksi oranssit veloucaprit. Kiva setti ja esikoinen tykkäsi <3 :D


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Neidille kesälakki vol.2 sekä vastaus ikasyrin ompeluhaasteeseen varjona

Ennen lomareissua piti vielä pikaisesti tehdä neidille sopivan kokoinen kesälakki, samalla surautin esikoiselle legoland-reissua varten pussukan johon sopii puhelin sekä lompakko ja passi, kuvaa en iltasella enää ottanut mutta lisään tähän kunhan saan matkalaisen viikonloppuna taas kotiin :)
Alla lakki nurjalta puolelta, tein käännettävän version tällä kertaa.


Sopiva tuli :D

 Ikasyr haastoi ompelemaan ja meidän alueen paikallisessa ompeluryhmässä fbssä päätimme tarttua toimeen ja viime viikon aikana ommella myös ohjeen mukaiset pussukat :) Itse en ehtinyt eilen ompelemaan kun vasta illalal kotiuduimme,mutta sain pussukan tänään valmiiksi.

Yllätti kyllä itseni että miten monta ompeluvaihetta pussukan teossa oli, yllättävän kauan kesti :) Vähän laiskana en piirtänyt kaavoja vaan mittasin ja leikkasin vähän sinnepäin, oli lukevinani että saumanvarat on jo kaavoissa,mutta lopputuloksesta päätellen olekkaan enää niin varma. Vuoreksi laitoin fleeceä ja kankaina saivat olla neitokaisen hameesta jäänee palat, ompelunihanuudesta.
Vuorena valkoinen tähtipuuvilla. Kaavana siis tämä.




Loppuun vielä tuliaisia sekä Tallinnasta ja Rauman reissulta.
Saumanvara-ompeluryhmän risteilyllä olin ja Tallinnassa Karnaluksissa käytiin, paaaljon jäi ostamatta,mutta jotan tarttui mukaan, nämä ostokset maksoi 99 €, melko edullista :D Ja tähän ei lasketa tietenkää mukaan matkaa-junamatkaa, ruokia, muita ostoksia.. ;D mutta seura oli mitä parhainta, sain tutustua tosi moneen uuteen ihmiseen :D

Kuvassa siis vasemmalla alhaalla pitsejä 3 m kutakin, ylhäälla vasemmalla sakset(16€), vasenkätiset, vieressä puolakotelo, angry birds vetoketjun koristeita sekä avaimenperät, ylhäällä saumurilankoja sekä neppareita. oikeassa reunassa saumurilankojen edessä on 131 m kuminauhaa (12€). kuvasta puuttu pieni pussi nappeja.


Bongasin ihan vahingossa Raumalla  kangaskaupan ja en voinut olla poikkeamatta :D Etukäteen päätin,että en käy kangaskaupassa vaan kierrän ne kaukaa, pääsi muuttanut kauppa yllättämään, se olikin Vanhan Rauman sijasta Tarvontorin S-marketin paikalla. Edullisia tähtipuuvilloja tarttui matkaan herkullisissa väreissä sekä pari pallopuuvillaa.


Osallistun  SaVan salainen ystävävaihtoon, jossa ommellaan toiselle lahjaksi jotain ja lähetetään postissa, mä saan myös vastaavasti mun salaiselta ystävältä ompeluksen. Lopuksi paljastetaan tekijät, jännittää kovin, suunnitelma on valmiina ja kankaatkin, seuraavaksi toteutus :D siitä ehkäpä seuraavaksi :D