sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Puutarhalaneilla ommeltua

Tänään pidimme kesäiset pihalanit, jossa kokoonnuimme paikallisen ompeluryhmän jäsenten kanssa ompelemaan ulos erään ryhmäläisen ihanaan puutarhaan. Meitä oli 8 innokasta ompelijaa, sääkin suosi meitä ja herkulliset ruuat kruunasivat kesäisen sunnuntaipäivän :D

Aiemmin ennen laneja olen kovalla kiireellä leikannut ison kasan ommeltavaa ja käyttänyt tehokkaasti kaiken ajan ompelluun. Tällä kertaa päätin tehdä ihan toisella tavalla, lapset oli
mökillä isovanhempien kanssa ja mies töissä, eli kotona ei ollut kukaan odottamassa kello kaulassa.


Tässä oma aikaansaannokseni: Vasemmalla käpyseltä ostetusta oranssista siksakjerseystä Summer Basic kaavasta muokaten itselle paita koossa 34. Oikella ylhäällä settiin shortsit Sleek and Modern kaavalla uusimmasta naisten Ottobrestä ilman etutaskuja, pikkasen jouduin muokkaamaan että sain istumaan paremmin. Oikealla alhaalla viimeistelyä vaille valmis toinen paita melkeis samalla kaavalla ikasyriltä tilatusta perhosjerseystä. Vasemmalla alhaalla uusimmasta Ottobrestä aloitettu tyttöjen Cloudy day neuletakki.






Piti aika paljon keräta rohkeutta että uskalsin laittaa shortsit jalkaan, 10 vuotta sitten olisin laittanutkin. Saapahan nuo kalmankalpeat jalkani pikkasen aurinkoa, jos nämä jalkaani kehtaan laittaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti