lauantai 3. elokuuta 2013

Syy pienoiseen blogihiljaisuuteen sekä perjantainen botanical SaVaway osittain varjona

Kesä alkaa olla jo lopuillaan, kuukausi hujahti todella nopeasti, valitettavasti suurin osa meni tauolla ompelemisesta. Syy siihen oli urheillessa sattunut vamma,joka hankaloitti istumista sen verran että jäi ompelut vähemmälle, osan ajasta reissattiin ja osan ajasta taistelin saumurini kanssa. Se pahuksen rakkine ei suostunut tekemään tikkiä. Pitkällisen säätämisen jälkeen sain yhteistyömme toimimaan ja surautin innoissani hetken mielijohteesta itselleni kesämekon, osallistuin siis samalla Saumanvara fb-ryhmän  eiliseen perjantaihaasteeseen :)

Sain huippuidean yrittää muokata aikaisemmin jo käyttämäni jungle stripes kaava istuvammaksi. Leikkeli pikkasen kaavaa ja kokeilu tuotti tälläisen mekon. Kangas on jokin aika sitten kangashamstereista ostamani Liandlon kukkatrikoo punaisena. No ei ihan mennyt niin kuin strömsössä, käyttöön pääsee kuitenkin. Jos innostun tekemään toisen niin jätän takakappaleen alkuperäisen leveyteen, nyt tähän tuli pikkasen liikaa väljyyttä sekä eteen että taakse. Toisaalta korostaa ehkä aavistuksen positiiviseen suuntaan tuota etuvarustusta kun ei ole niin napakka :D

Kangas näyttää muuten paremmalta vaatteena kuin kankaana ja nykyinen hiusten värikin sattuu kyllä tähän mekkoon, tulikohan liian tätimäinen?? :D



Tuhkimomekkoakin neidille aloittelin,prinssin viitta leikattu ja eräs pinkki sydänvelour onion odottelee viimeistelyä, siitä tulee ihana syksyyn <3

Ja jei, mä onnistuin lisäämään tuon tekstin kuvaan :D :D :D

8 kommenttia:

  1. Ei oo yhtään tätimäinen! Tosi kiva on!

    VastaaPoista
  2. Tuo kaula-aukko tuli vähän liian korkealle, siitä tätimäinen fiilis ;D Mutta kiitos :D

    VastaaPoista
  3. Ei lankaan tätimallinen. Tämä kangas on tosiaan vaatteena superihana ja upea tunika.

    VastaaPoista
  4. Ihana tää on, mie just taas tykkään näistä kaula-aukoista, oon kai supertantta sitten :) Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten mä vaan kuvittelen että ne on tätimäisiä kaula-aukkoja ;D

      Poista
  5. Tää on hieno, kelpais mullekin!

    VastaaPoista