sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Koiria, koiria...

Näiden tarina alkoi äidin selaillessa Paapiin nettikaupan sivuja ja kysyin esikoiselta että mistä kankaasta tykkää. Hän näki siellä vihreää mäyräkoiratrikoota ja sanoi haluavansa siitä paidan. Kangas oli sopivasti tarjouksessa ja otin koko metrin.

Eilen päätin leikata siitä esikoisen toivoman paidan. Siinä samalla keksin että teen neidille myös siitä myös mekon, niin voivat sitten samistella. Kangas näytti oikeastaan aika kivalta ja sitten sainkin sen kuningasidean:itselle myös, riittäiskö tästä vielä...riitti, onionkaava äkkiä kehiin ja sain etukappaleet ja onneksi löysin sekä musta trikoota että mustaa resoria.

Jotain pientä piristystä halusin tehdä, keksin kokeilla valenappilistaa ensimmäistä kertaa, googlen avustaman löysin mainion ohjeen, ennenkin kyseisen blogin ohjeita käyttäneenä olisi pitänyt heti arvata että Tosimummo on tästäkin ohjeen tehnyt, ja hyvän tekikin :D

Itsellä ongelmia aiheutti tarvittavien tarvikkeiden puute, mulla oli nimittäin vai onnettoman pieni pala tavallista tukikangasta ja jouduin käyttämään kaksipuoleista liimaharsoa,joka ei ollut kovinkaan tukevaa..

Kaavoina lapsilla samat peruskaavat ja itsella siis onion 2035, etukappaleiden välissä framilon, lisää istuvuutta kivasti.

Neiti valitsi itse napit omaan mekkoonsa, ihanat <3 

Näistä tuli kyllä mahtavat :D TYKKÄÄN :D




Tähän tämä aina menee... ;)

2 kommenttia:

  1. Oletpa saanut ihailtavasti kankaan riittämään hienoihin ompeluksiin!

    VastaaPoista