sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Perjantain haasteompelu sekä punaista Metsolan apilaa

Osallistuin Noshin järjestämään perjantain haasteompeluun. Avasin paketin pe aamuna klo 8 ja löysin paketista aivan meidän neidin näköistä kangasta. Ensin suunnittelin tekeväni siitä neidille kesämekon,mutta päädyin tekemään OB 4/2012 Princess tunikan. En piirtänyt kaavaa vaan muokkasin viimeksi neidille tekemästäni paidasta tämän tyylisen. Tästä tuli siis raglanhihainen paita. Aluksi emmin että voiko tuo kuminauharypytys onnistua, ikuna en ollut tehnyt ja seuraavaksi jännäsin että kelpaako. Aamulla kuiskasin neidille että tein illalla lintukankaasta paidan, käyppä kurkistamassa(neiti tulee herättämään ja hetkeksi kömpii viereen lämmittelemään) Neidin kuultua sanat uusi prinsessapaita, nousi hän salamana sängystä ylös ja 2 min kuluttua tuli takaisin uudessa paidassa sekä päivähousuissa. Tykkäsi siis <3

Kruunu on tehty resorista, takana tukikangasta ja ompelin suoralla ompeleella kiinni, halusin että reuna jäisi rosoiseksi. Rusetti on resoria ja ommeltu napin kanssa käsin raglansauman kohdalle. Hihansuita rypytin hieman. Taakse yritin lisätä nauhasta merkin taaksen, tietty meni vinoon,mutta en lähtenyt sitä ratkomaan, se hieno päivänkakkara joka piti näkyä,on tuolla alapuolella ;) Toisella kerralla menee ehkä oikein päin... Alareunan jätin kääntämättä,näyttää paremmalta niin  :D 


Tilasin Metsolan alennusmyynneistä jotakin lapsille ja itselle. Ensimmäiseksi leikkelin punaisen apilajoustiksen. Olen halunnut itselleni punaista ja turkoosia, tässä sopiva tilaisuus,mietin...mutta resorilaatikosta ei löytynytkään alkuperäisiin suunnitelmiin tarpeeksi resoria. Kaavana käytin taas MIW-kaavaa, en halunnut tehdä kolmatta jättikauluspaitaa, hihasuunnitelmat meni uusiksi resorin niukkuuden takia. Silti olen lopputulokseen tyytyväinen, värit on ihan <3

Kaulusta voi pitää sekä suorana että taitettuna, tätä tulee käytettyä..paljon <3

 



Ja aina nää kuvat on samasta paikasta :D Saan kameran laitettua lipaston päälle ja itselaukaisijalla otan, tuon miekkosen ottamat kuvat ei vaan onnistu, mä en osaa olla kuvassa kun se on kameran toisella puolella. Harjoittelun paikka :D

Arvontapalkinnon ompelu aloitettu, siihen pitää keskittyä että osaan ommella oikeat kappaleet yhteen oikein päin. Toivottavasti Marjo malttaa vielä hetken odottaa :D

8 kommenttia:

  1. No voi ei, ihan sairaan hieno tuo siun paita! Miksi oi miksi en tilannut punaista itsekin... :/ Ja hieno yhdistys turkoosiin! Vau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :D oli sun oliivi apilakin aika herkkua <3

      Poista
  2. Voi toi sun paita! Kelpais mullekin. Kivat värit ja hyvä malli :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ida :D miw on hyvä kaava <3

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva prinsessapaita! Ei ihme, että tyttökin tykkäsi.

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis ja muitakin ihania olet tehny. Voi kun vaan itsekin osaisi.. :(

    T: Hannele Sivonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele :D toiset on hyviä sitten toisissa jutuissa, osaisimpa kuvata...ihaillen katselen sun taidokkaita kuvia <3

      Poista