maanantai 6. tammikuuta 2014

Suuuri kasa kaikenlaista

 Vihdoin sain otettua kuvat lopuistakin joululahjajutuista.
 Omat lapset sai itsetehtyä,molemmat kummilapset sekä lasten serkku ja päiväkodin tädit. Ja viimeisimpänä ihanat ystäväni,pyöreän pöydän prinsessat <3

Alla olevat huppari on beaggle boy kaavalla, toinen kokoa 104 cm ja toinen noin 98 cm. Näihin tekaisin myös housut, pienempään paitaan haaremihousut ruskeasta velourista sekä isompaan paitaan taskulliset housut samasta kankaasta.

  Esikoinen sai vihdoin valmiiksi saamani paidan ritari ja lohikäärmeet-trikoosta, koko 110 cm.
 

Ja näin loistavan sovituskuvan sain, toinen olis ollut oikein mahtava pyllistyskuva,josta näkyi vain pylly :D tämä siis saa kelvata. Kuvassa aiemmin joulukuun laneilla tekemäni housut, sopivat hyvin paidan kanssa. Alla olevat viidakkovelourhousut meni myös lasten lahjaksi. Vasemmalla kaavana saimi kavennettuna ja oikealla 110 cm.

 Neiti sai myös tämän mekon, kangas on aivan ihana,mutta lopputulos ei ole ihan niin hohdokas :D
Tästä sain sentään sovituskuvan :) hihat vielä mietityttää, pitäiskö kaventaa tota rimpsun leveyttä? päällä on ihan kiva :) Esikoiselle tein samaisesta kankaasta paidan harmaalla valenappilistalla ja neljä pientä sinapinkeltaista nappia, harmikseni siitä ei ole kuvaa. Pitää korjata virhe huomenissa :)



 Päiväkodin tädit sekä ihanat ystäväni saivat tälläiset virkatut sydänjoulukuusenkoristeet.
Näitä tein yhteensä 15 kpl, harmi etten tajunnut ottaa niistä kuvaa kun kaikki oli valmiina, meni tuo tärkkääminen edelliseen iltaan,mutta sain valmiiksi ajoissa :D Ohjeena käytin muistaakseni SK 2006 joulunumeron joululiitettä. Tein myös samasta liitteestä yhden joulukellon pikkujoululahjaksi meidän paikallisen ompeluryhmän pikkujouluihin ja tajusin vasta siellä paikan päällä että tarkoitus olikin  ostaa ompelutarvikkeita pakettiin  XD taisin lukea vähän äkkiä ohjeistuksen, että toivottavasti saaja selvisi shokista :D

Tämä yksilö on yksi joitakin vuosia sitten tekemäni, tämä uudemmat oli paremman näköisiä ;D   

Novitan petroolista isoveljestä tein veljelleni kaulaliinan, ihan perus 2 o 2 n. Siitä en tajunnut ottaa kuvaa ollenkaan :( Tykkäsin väristä, veli valitsi, aluksi oli sitä mieltä että harmaa,mutta muutti mielensä kun näki tuon petroolinlangan. Laskeskelin huvikseni, että monessako tunnissa kaulaliinan teen. Kolme kerää yhteensä, noin 3 h/ kerä + päättelyt ja aloitus tietty kestää kauemmin, eli noin 9,5 h meni kaulaliinan tekoon. Langat maksoi 12 €, ihan en tuntipalkoille pääse kaulaliinan teossa, sen verran hidas olen :D :D :D

Vuoden vaihteen jälkeen on ollut aikaa ommella sekä lahjaksi että prinsessoille.
Neidin prinessat sai uudet pipot ihan jokainen. Katsoin jonkun blogista että 4,5 puikot ja 48 silmukkaa. Loput sävelsin omasta päästä. Ekasta tuli nafti, meni onneksi tähkäpäälle, seuraavan tein tuhkimolle muutama silmukka enemmän ja tuli sopiva :D kolmas oli ohkasemmalla langalla ja arvalla levensin...hippasen iso. Jos prinsessa ruususen letit laittaa lakin sisään niin lakki on sopiva, aina ei voi onnistua ;D



 Lopuksi vielä lauantai-iltainen ompelus: Ystävän  tytölle 2v lahjaksi mekko,synttärit oli eilen. Mietin vielä puoli yhdentoista aikaan että millä kaavalla teen. Päädyin  OBn 3/2013 ohjeeseen nro 5. Kokona 92 cm ja pikkasen kavensi sivuista. Tästä tuli kyllä vielä reilu, menisi meidän neidillekkin joka alkaa olla jo kokoa 98 cm. Leikkasin jo neidille oman, hän oli sitä mieltä että haluaa oman mekon myös,mutta hepoista :) Kello alkoi olla jo niin paljon että en rypyttänyt helmaa vaan kanttasin vain, kiva tuli noinkin :D








1 kommentti: