keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Koulussa valokuvaus,itselle kuvausvaatetta

Viime viikon perjantaina sain kuulla, että meillä on koulussa valokuvaus. Hetken jo muistelin itseäni yläasteen koulukuvassa...huhhuh! On siitä aikaa! <3 Mitä sitä laittaisi päälle?? Housut vai mekon ja löytyykö kaapista?? Ei löytynyt--->

Avasin kangaskaapin, silmiini osui Sari Ahokaisen suunnittelema oranssi retrock joustofrotee. Piirsin uudelleen MIW:n ja yritin saada kaavasta paremmin istuvaa. Muokkasin kädentien linjaa, että saisin ylimääräiset kainalosta ja edessä olevat viikset pois. Kangasta oli metri ja matkan varrella mietin, että huppu vai kaulus vai tavallinen pääntie ja haluanko taskut vai en. Leikkaamisen aloitin tietenkin maanantai-iltana ja tiistaina oli valokuvaus..tyypillistä :D

Halusin pitkän helman, kumpparin ja leikkauksen rinnan alle. Loput määräytyivät siinä vaiheessa kun katselin jäljelle jäävää kangasta. Päätin kokeilla huppua, joka menee edestä ristiin. Tämä valinta tarkoitti sitä, että joko on tehtävä hihat eri kankaasta tai sitten lyhyet hihat, joka ei sitten tuntunut kuitenkaan niin huonolta idealta.

Lopputulokseeen ole tyytyväinen, huppu ja lyhyet hihat tekevät mekosta sporttisemman ja helma, sekä rinnan alla oleva leikkaus tekevät siitä mekkomaisen. Tykkään <3

Villasukat aiemmin  nämä tekemäni.









Apilajoustofrotee pääsi perustunikaksi, kangasta oli sen verra naftisti, että jouduin laittamaan pitkän resorin sekä helmaat että hihoihin,että sain kankaan riittämään. Mukava kouluvaate :D


Mulla olikin tällä kertaa itselaukaisimen sijaan oikein kuvaaja: meidän neiti 4 v :D hän tykkäsi ottaa kuvia myös vinossa...

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Synttärilahjat 3- ja 1- vuotiaille pienille miehille sekä omille käyttöön

Syysloman kynnyksellä piti vähän ehtiä ompelemaankin.  Lasten serkku sai 3-vuotislahjaksi pari paitaa. Siinä sivussa sain samalla esikoiselle tehtyä sarjatyönä pari paitaa. Toiseen paitaan tein uudella kaavalla housut. Tulipa hieno setti :D
 Kaavan piirsin esikoisen kaupasta ostetuista hyvän mallisiksi halpishousuista. Kuvan kitaratrikoo sekä ralliauto trikoo sekä punainen yksivärinen Tyyne-Esteristä, musta joustocollege sekä turkoosi yksivärinen omista varastoista.  Taskujen tikkaus antoi hienon piristyksen muuten niin mustiin housuihin, ja ihan noin selkeä kontrasti ei ole, joka alemmassa lähikuvassa näkyy. Oli muuten hankala saada housuja pois esikoisen jalasta kuvaa varten, melkein joutui lahjomaan ;) Resori siksi pikkasen kuprulla, kun ehti olla jo melkein koko päivän päällä. Molemmat kankaat oli esikoisen valitsemat, oli helppo tehdä,kun tiesi että ovat mieluisia.




 Paidat samalla vanhalla kaavalla. Lahjapaidat leikkasin saman kokoisiksi, mutta lyhensin hihoja ja halmaa. Helpotti työtä,. Sain saajan mitat, jotka vastasivat esikoiseni vyötärön mittaa, niin ei tarvinnut uutta kaavaa alkaa piirtämään :)  Tässä kaksi seuraavaa ovat lahjapaitoja ja tuo alin oli esikoisen toinen paita, toisesta ei ole yksittäiskuvaa, vaan on tuossa sovituskuvassa pelkästään.  Alimmassa paidassa tein takakappaleenkin yksivärisestä, että sain hihoihin riittämään ralliautoa. Esikoinen tykkäsi erityisesti housuista, kyllä se niin vaan on,että musta ja turkoosi yhdistettynä on vaan niin <3  Kätevästi sai neljästä puolen metrin täysleveästä palasta neljä paitaa.

 

   
 Neidille piristykseksi jo pitkään lipaamastani kankaasta mekko samalla kaavalla kuin aiemmin tekemäni vaalean punainen mekko. Neiti oli jo aiemmin kesällä pyytänyt siimeksessä trikoosta mekkoa ja vasta nyt sain sen tehtyä. Papempi myöhään kuin milloinkaan..

 

Ystävän 1 -vuotias sai "mustikkahaalarin" noin kokoa 86 cm. Tässä en käyttänyt varsinaisesti sitä oikeaa Mustikkahaalarin kaavaa joka oli  OB 6/2009 lehdessä, vaan vanhasta (OB 6/2010) sitten piirtämääni haalarikaavaa, joka oli 92 cm leveän ja 98 cm pitkän mukaan piirretty esikoiselle. Hihat ja huppu pois ja lyhensin sek lahjetta, että madalsin yläosaa. Kaava oli valmiiksi jo kahdessa osassa, joka helpotti muokkaamista. Vetoketjuvaraston niukkuus saneli tällä kertaa resorin värin,toisaalta käy sitten kivasti kuosillisen paidan kanssa. Yllättävän hienosti onnistui vetoketju sekä haalarin kaula-aukon kanttaus :)  Haalarin velour omista varastoista, todennäköisesti Itävallasta aikanaan tilattu. Tämän haalarin tein niinkin ajoissa kuin synttäripäivän aamuna, onneksi lapset viihtyi leikeissään suurimmaksi osaksi, niin sain haalarin valmiiksi ennen juhlia. Välillä näinkin, yleensä teen edellisenä iltana, nyt meni ilta tavaroita purkaessa, sekä talvirenkaitten vaihdossa.

 

 


 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Salaista vaatevaihtoa, Noshin perjantain haasteompelu, sekä Roosa-nauhaan

Osallistuin kolmatta kertaa fb:n ompeluryhmän salaiseen vaatevaihtoon. Sain ystävän Tampereelta, jossa on 6 v eskarilainen, lempiväri pinkki ja on tarkka vaatteistaan, kuten varmaan monet sen ikäiset tytöt ovat, meidän neidistä huomaa jo, että hyvää vauhtia ollaan menossa siihen päin. Valitsin "varman" yksivärisen pinkin joustocollegen ja aloin siihen ideoimaan. Saajan äiti oli laittanut listan väreistä,joita tytön ei tule käytettyä. Ajatelin yhdistää violettia pinkin kanssa ja löysin kaapista ribbiresorin= virhe! Sehän ei käyttäydy yhtään niin kuin tavan resori, siinä vaiheessa kun muistin että miten mukava silla olikaan kantata, olisi pitänyt uskoa kerralla, että eihän tämmöinen voi mennä niin kuin strömsössä :D en sitten ollutkaan vähään aikaat ratkonut niin paljon kuin tätä tunikaa tehdessä. Varmaan viikon tätä tein joka ilta :D Onneksi mulla oli kotini lähellä eräs nuori neiti, joka auttoin nappien sekä nappilistan värin valinnassa. Hän oli sitä mieltä, että itse käyttäisi. Napit siis musta ja violetti. Tykkään myös itse väreistä, ainut mikä karmittaa, että kaavassa oli ihanat pussihihat ja en onnistunut saamaan hihansuita saman levyisiksi useista yritykseistä huolimatta. Päädyin leikkaamaan molemmat kantit pois ja lisäämään resorit hihansuihin. Miten se meneekään niin että sitä tulee hirmuisen tarkaksi, kun tekee toisen ompelijan lapselle ja kokee että ei ole osannut tehdä tarpeeksi siistiä. Ja, joka kerta vaatevaihton jälkimainingeissa mietin samoja asioita ja silti aina uudelleen haluaa osallistua :D Haastetta ei helpottanut ollenkaan se tieto, että tyttö on tosi hoikka, rinnanympärys sama mitä meidän rimpulan neidin 4 vuotta. Pelkäsin hirmuisesti, että teen liian ison ja sitten, kun sovitin tätä neidille pelkäsin että siitä tuli kuitenkin liian kapea, kun en saanut meidän esikoiselle sitä mahtumaan. Tässä välissä pyysin salaiseltani vielä tarkistusmittana rinnanympäryksen, että en vaan tehnyt liian pientä :D  Onneksi ainakin sovituskuvan perusteella tunika näytti sopivan hyvin :)
Leggareista sen verran, että nämä olivat numerot kaksi. Edellisena iltana vain valmiiksi ensimmäiset ja olin mallannut neidin halppisleggareideita kaavana, tajusin että eihän tuo raitatrikoo jousta yhtään niin paljon kuin kaavana käytetyt. Ehdin onneksi saada kuvan leggarit valmiiksi vielä iltamyöhällä, että sain laitettua paketin sovittuna päivänä postiin.

Kaavana tässä tunikassa Jänönen paita OB 4/2012 helma muokattuna ja saman lehden leggarit.



Meille postitettiin Helsingistä esikoiselle hienon hieno Kai-ninjago huppari, Sinertävän sävyinen pipo mustan ninjan silityskuvalla sekä tumman siniset college housut säädettävällä vyötärönauhalla.  Neidille taas tuli valkoinen pipo pinkeillä raidoilla ja my little pony kuvalla. Lapset oli iloisesti yllättyneitä. Annoin salaisen ystävän itse valita, että kummalle haluaa tehdä. Kun molemmat saivat jotain, oli riemu taattu. Kiitokset sailaiselle ystävällemme <3 :D


Perjantaina oli vuorossa haasteompelu, Kangas tilattiin Noshilta. Paketin sai avata perjantaina ja illalla oli aikaa kaksi tuntia tehdä jotain. Tässä omat laatikoiden aarteet, jotka sattuivat väreistään ihanaan iloiseen ja raikkaaseen raitatrikooseen. Kaikkea ei ollut pakko käyttää ja jotain sai myös "listan ohi" ottaa käyttöön, jos tilanne vaatii. Itse otin pienen varaslähdön, koska halusin ehdottomasti katsoa vain elämää, joka sattui tunnin päällekkäin ompeluajan kanssa. Valitsin kaavaksi hoops 98 cm ja muokkasin siihen helman ja tuollaiset kaksikerroshihat. Halusin pussittavat ylhäältä ja kapoiset alhaalta. Hihat onnistuivatkin oikein mainiosti. Etukappaleen leveä yläosa korostaa makeesti noiden hihojen pussimaisuutta. Ne ei taida ihan päästä oikeuksiinsa noissa kuvissa, mutta tästä tuli tosi kiva, tiesin että helmoja on liian vähän ja ajattelin, että pitsi saattaisi tuoda neidille sopivasti tarvittavaa prinsessamaisuutta. Onnistuin! Oli päällä koko seuraavan päivän. Tämmöisiä tuotoksia ompelimme perjantain aikana. Olipa Nosh vielä teettänyt tarrankin meidän ompeluillan kunniaksi, aika mahtavaa! Tarra siis kuvassa meidän neidin kädessä ;)


 Ja koska tämä mekko meni meidän neidille, eikä tänne 10.10.2014 järjestettävään huutokauppaan Roosa-nauhakeräykseen, päätin noudattaa kankaan myyjän toivomusta siitä, että mahdollisimman moni ompelus päätyisi huutokauppaan myyntiin, tein jäljelle jääneestä soirosta 74/80 cm liivimekkoon Bambin kuvan (kuva mekkotehtaan kirjasta) ja laitan tämän huutokauppaan huudettavaksi. Tämän mekon kaava on OB kesä 2014 muistaakseni. Mekosta tuli tosi kiva, harmi, että kuvassa värit ei ole ihan samat mitä todellisuudessa (onneton kuvaaja,kukahan opettaisi ;) )

 Nyt on leikattuna kasa paitoja, sekä lahjaksi että esikoiselle, niiden kimppuun seuraavaksi :D Syyslomaa odotellessä <3